Se alkuperäinen jo vuodesta 1967

Tervetuloa Kontulan apteekkiin!

Kontulan apteekki on palvelut asiakkaitaan jo 54 vuoden ajan.

Se on siis alkuperäinen jo vuodesta 1967.

Kontulan ostoskeskuksen suunnitteli arkkitehti Aino Tandefelt-Laurila. Ostoskeskus valmistui vuonna 1967 ja on edelleen Suomen suurin kattamaton ostoskeskus.  Avajaispäivänä paikalle tulivat helikopterin kyydissä Batman ja Robin. Alueen lapset kävivät kahmimassa jaossa olleita karamelleja. 



Kontulasta monipuolinen ja tiivis kaupunginosakeskus

Kilpailu alueen rakennusten ja kaupunkikuvan kehittämisestä käynnistyi helmikuun lopulla 2020.  

 Havainnekuva voittajatyöstä nimeltä Vaellus 

Tulevaisuudessa Kontulalle tavoitellaan vahvempaa roolia kaupunginosakeskustana. Helsingin uudessa yleiskaavassa Kontulan keskustaa pyritään kehittämään monipuoliseksi, kauppaa ja julkisia palveluita, toimitiloja, asumista, puistoja, virkistys- ja liikuntapalveluita sekä kaupunkikulttuuria yhdisteleväksi alueeksi. Alueelle toivotaan myös nykyistä monimuotoisempaa asuntotarjontaa.